perjantai 7. heinäkuuta 2017

Kesä kukkii


Kesän alku oli pitkään kovin kolea eikä mikään kasvanut normaalin kesäaikataulun mukaan. Sitten saatiin muutamia lämpimiä, osin helteisiäkin päiviä. Niinä päivinä monet pihamme perennoista avasivat kukkansa. Pari päivää sitten kiertelin pihalla kukkia ihailemassa kameran kanssa ja napsin muutaman kuvankin, joita näet tässä alla. 



Orvokkiamppeli etuoven vieressä on taas upea. Ostettiin samalta puutarhalta kuin viimevuotinen, joka kukki upeasti koko kesän. Samaa toivomme nytkin.


Keskellä etupihaa olevassa perennapenkissä kukkii vuorikaunokki parhaillaan.



Sen vieressä olevat pionit lupailevat nekin kukkia, mutta saamme vielä odottaa jonkin aikaa.



Perennojen alla kukkii muutamia pieniä orvokkeja, jotka ovat levinneet sinne aikaisempien vuosien orvokkien siementäminä. 


Toisessa perennapenkissä on nyt parhaillaan iiristen kukinta.


Iiristen keskellä kukkii niiden kanssa saman värinen akileija nostaen päänsä iiristen yläpuolelle.




Tämän patjarikon väri on minusta ihana. Tätä kukkii iiristen vieressä parissa mättäässä. Valkoinen patjarikko ei viihdy yhtä hyvin vaan kukkii vain pieninä lämpäreinä siellä täällä.


 Pihan reunassa metsän rajassa kukkii pari lupiinia, tämä vaaleanpunainen ja ...


 ... näin ihanan sininen.  Oltakoon mitä mieltä tahansa tästä vieraslajista, joka leviää ympäri Suomen, niin minusta sen kukka on kaunis. Muistan nähneeni lupiiniin ensi kerran 57 v sitten, jolloin ihastuin siihen heti. Ja ihailen edelleenkin.



Liian varjoisassa paikassa huvimajan takana kasvaa valkoinen syreeni, jonka kukinta on aika niukka joka vuosi luullakseni juuri liian varjoisen kasvupaikan takia. Mutta kukkien tuoksu on ihana.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti