lauantai 26. joulukuuta 2015

Tapanin päivänä



Joulua on vietetty kotosalla kolmisin, Kati siis mukana vahvuudessa. Jussi on taas Espanjassa Conil-nimisessä kaupungissa, kuin mones joulu jo lienee.  Joulun vietto on mennyt vuosien tutulla ritiinilla, siis hiljaisesti ja rauhallisesti. Toinen joulu ilman joulukuustakin.  

Sää on tosin ollut vähemmän jouluinen, mittari näyttänyt muutamaa lämpöastetta, väliin on satanut vettäkin ja ollut harmaata. Aamulla oli kova tuuli, joka on nyt jo laantunut. Ilma on jäähtynyt hieman, nyt mittarissa -3.3 ja taivaskin on melko selkeä ja aurinko kultaa pilvien reunoja.



 Lumitilanne on kuvan mukainen. Joulun alla olleet vesisateet ovat sulattaneet sitä kovasti.





tiistai 22. joulukuuta 2015

Talvipäivänseisaus

KOTIMAA 22.12.2015 6:48
KALEVA

Tänään on talvipäivänseisaus. Päivä on Suomessa lyhimmillään tiistaina. Matka valoa kohti alkaa kello 6.48 jälkeen, jolloin päivä alkaa Suomessa hitaasti pidentyä.

Aurinko nousee tänään Oulussa kello 10.29 ja laskee 14.04. Päivällä ei siis ole pituutta montaa tuntia.
Utsjoella eletään kaamosaikaa, eikä aurinko nouse lainkaan ennen kuin 17. tammikuuta.
Tähtitieteellisen yhdistyksen Ursan mukaan päivät eivät pitene tasaista tahtia. Heti talvipäivänseisauksen jälkeen valon määrä ei muutu kovinkaan vauhdikkaasti. Päivä pitenee talvisin vajaat kymmenen minuuttia viikon aikana.
Kevätpäiväntasauksen 20. maaliskuuta aikoihin päivä pitenee jo aikamoisin harppauksen.
Aurinko kiipeää helmi-maalis-huhtikuussa joka päivä taivaalla yhä korkeammalle ja valon määrä tuntuu lisääntyvän vauhdilla.  

Lainattu täältä http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/paiva-on-nyt-lyhimmillaan-matka-kohti-valoa-alkaa/715523/

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Jokohan saadaan talvi


Lopultakin talvea luvassa


Tämän aamun ennuste Ilmatieteenlaitokselta. Nähtäväksi jää, pitääkö paikkansa, mutta lupaavalta näyttää. 




Nyt meidän mittarissa -9 ja auringon kajo näyttää nousevan mäntyjen takaa.  Luntakin on mukavasti, kun perjantaita 11.12 vasten yöllä satoi ainakin 10 cm.


keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Joulukuu alkoi jo


Sanotaan, että kevät keikkuen tulevi, mutta niin se tekee talvikin. Edellisten kuvien ihanat lumiset näkymät pysyivät pari kolme päivää, mutta sitten vesisateet veivät ne pois.




 Eilen illalla satoi taas hiukan lunta ja mittarikin rupesi näyttämään pakkasasteita, nyt -2.3.