keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Vuosi vaihtumassa

On vuoden viimeinen päivä ja pian saamme aloittaa vuoden 2015. Katselin hiukan muistiinpanojani Lankapirtissä päättyvältä vuodelta ja totesin muun muassa, että edellinen vuodenvaihde on ollut paljon vähälumisempi kuin nyt. Niinpä nappasin aamun sinisen hämärän aikana muutaman kuvan tämän hetkisestä lumitilanteesta täällä Oulun kupeessa. Mittari näyttää +0.8, joten lämpötila sama kuin vuosi sitten.




Pihlaja kantaa ainakin tässä vaiheessa talvea kahta taakkaa vastoin vanhoja sanontoja.




Keittiön ikkunasta näkyy takapihalle ja sen takana olevaan metsikköön.





Työhuoneen ikkunan näkymä on etupihalle, jossa ainokainen omenapuumme on huolella aidattuna. Rusakoita asustaa ympäristössä ja ne mielellään järsivät omenapuutamme.




tiistai 30. joulukuuta 2014

Harvoin meillä nähty

  

Punatulkkupariskunta vieraili tiaisparven mukana ruokintapaikallamme tänään.










Valitettavasti vierailu oli niin lyhyt, etten ehtinyt saada parempia kuvia.




sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Pakkasta pidellyt



On ollut muutamia oikeita talvipäiviä, mutta ennuste uhkailee pian taas lauhtuvan. Siis nautitaan talvesta, kun sitä on tarjolla!



Näkymä työhuoneen ikkunasta tänä aamuna  n. klo 10.  Mittarissa -20.9.





keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Jouluaattona


Jouluaaton aamu yllätti pakkaslukemilla, sillä illan n. +7 oli jäänyt kauas taakse ja klo 7 aikoihin mittari näytti n. -17.



Parin tunnin päästä oli jo tällaiset lukemat.




Aamun hämärä lupaili kirkkaampaa päivää kuin mihin olemme saaneet tottua kuluneena syystalvena.




Ja aurigonlaskun aikaan lännen puolella näytti tältä, tosin kuva hiukan liioittelee auringon hehkua.  Itse aurinkoa emme päässeet näkemään näköesteenä olevien metsän ja talojen takia, mutta nyt voi uskoa sen olevan vielä olemassa.  ;)





lauantai 20. joulukuuta 2014

Lunta satelee


Lopultakin saatiin oikea talvi!



Toissa illan jälkeen on satanut n. 10 cm lunta!  :)



Mittarissa -3 astetta, joten kyllä kelpaa.



keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Joko tavi tulee


Alkaa näyttää lupaavasti jo talvelta!



Yöllä satoi lunta vajaan 5 cm ja aamun 0-asteinen keli alkoi pikku hiljaa pakastumaan,  nyt mittarissa -4.8.



Taivaskin oli paljon ohuemmassa pilvessä kuin viikkoihin ja saatiin jopa ihailla auringon laskua.




perjantai 12. joulukuuta 2014

Vähän lunta



Aamulla satoi vähän lunta, maa on melkein valkoinen. Pilvistä ja harmaata, mittari nollassa.

torstai 11. joulukuuta 2014

Aloitus

Tämän blogin tarkoitus on tallentaa muistiin, millaisia näkymiä ympäröivä luonto tarjoaa. Lähinnä siis kuvia, mutta mukana muutama sananen säästäkin.



 Lunta on syystalven aikana satanut pariin otteeseen maan valkoiseksi, mutta lämmin sää ja vesisade ovat sulattaneet sen pian. Nytkin on vain kasojen pohjia näkyvissä esim. seinustalla, johon peltikatolta tippuvat lumet kasautuvat. Mittarissa n. +3.






Pähkinänakkeli on vieraillut tänä syksynä aika tiuhaan ruokintapaikallamme.