maanantai 25. toukokuuta 2015

Kirjosieppo rouvaa vailla


 Meillä on viime päivinä seurattu mielenkiinnolla, saadaanko kesäksi lähinaapureita.  Keittiön ikkunan edessähän meillä on vanha, hyvin palvellut linnunpönttö, jota on paikattukin. Kerran nimittäin tikka yritti päästä sisään munia hautovan sinitiaisen luo, mutta onneksi oltiin kotona ja saatiin se häädettyä. Mies paikkasi reiän alumiinilevyn palalla ja hyvin on pönttö kelvannut senkin jälkeen.



 Kirjosieppokoiras on jo pitkään yrittänyt houkutella seuraa, mutta eipä ole ollut tunkua. Vaikka komeasti se laulaa ja siipiä läpsyttää.


Katselee vasemmalle,



 katselee oikealle ja





 taas vasemmalle, jos tulisi sopiva puoliso.


 Ja tulihan se lopulta rouva kirjosieppokin,


kävi oikein sisälläkin tekemässä tupatarkastuksen, mutta häipyi sitten. Liekö ollut liian vaatimaton tämä vanha pönttö.


Ja kutsu ja odotus vaan jatkuvat. Mies ja minä jännätään herra kirjosiepon kanssa, onnistuuko parinvalinta tänä kesänä.



lauantai 23. toukokuuta 2015

Huomenna on helluntai


Kova tuuli, vettä sataa ja mittarissa +9, ei siis oikein kesäistä ja heleää helluntaisäätä. Pitäneekö paikkansa vanhan kansan sanonta "millainen helluntain lauaantai, sellainen koko kesä"?  Mutta aamulla kukkui käki ihan jossain lähellä.  Ja ensimmäinen kukka auki vuohenjuurissa.



Ja näin ne kukkivat päivälleen kuusi vuotta sitten.




sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Äitienpäivänä

Nämä ainakin lupailevat kesään vehreyttä



Scillat jo kukassa omenapuun alla



 Lamoherukka istutettiin vasta syksyllä



 Pihlaja-angervolla jo lehtiä



 Sieltä pionit ponnistavat pintaan



 Ikivihreä rodo jo paisuttelee nuppujaan


 Syyskesällä jaetut ja uudelleen istutetut ruskoliljan sipulit kasvattavat varsiaan 



Vuohenjuuret lupailevat keltaisia "pikku aurinkoja"



tiistai 5. toukokuuta 2015

Uusi tuttavuus




Eilen alkuillasta saatiin pihapiiriimme aivan uusi tuttavuus, liekö mustarastas.




 Siinä se tepasteli pitkin pihaa, välillä pensaiden alla piilossa, välillä näkösällä.


 Löysipä madonkin suuhunsa ja hyvin näytti maistuvan,


 Sitten saapui rusakko maistelemaan perennan alkuja, onneksi eivät näyttäneet maistuvan.


 Hetken kuluttua uusi vieraamme ilmaantui vuorimännyn alta katsomaan tilannetta.


Kumpikaan ei välittänyt toisesta, rauhassa saivat olla. Harakkakin kävi lähettyvillä, mutta ei suostunut liittymään samaan kuvaan.