"Orvokkini tummasilmä, äidin kultasydän pieni..." lauletaan vanhassa laulussa, jos oikein muistan. Nämähän ne niitä ovat, kultainen pieni sydän keskellä tummaa sinistä. Mistä lienee siemen lentänyt pionien juurelle, hyvin näyttää viihtyvän siinä.
Seuraavaksi pieni jatkotarina, joka alkaa kolmen vuoden takaa. Kerroin nimittäin Lankapirtissä 4.7.13 että "Yksi asia minua ihmetyttää perennojeni suhteen. Nimittäin talven aikana täysin kadonneet syysleimut. Niitä oli kahta väriä ja useampia juurakkoja, kukkivat muistaakseni ihan kohtalaisen hyvin viime kesänä. Ja nyt ei näy mitään, pitkään odotin jotain nousevaksi, mutta ei mitään. Tyhjää ammottaa siinä kohdassa. Minulla oliedellisessäkin pihassa syysleimuja ja ihan hyvin viihtyivät katoamatta mihinkään talven aikana."
Kesällä 2014 nousi maasta pienen pieni syysleimuksi tunnistettava kasvi, ei kasvanut normaaliin mittaan kuitenkaan eikä nuppuakaan näkynyt. Sama toistu kesällä 2015.
Ja niin uskoin käyvän tänä kesänäkin, mutta...
...nytpä se pieni alku kasvoikin normaallin syysleimun korkeuteen ja teki nuppujakin. Mutta vain yksi varsi.
Ja elokuulla olemme saaneet ihailla kukintoakin!
Sen kai voi arvata, että minä malttamattomana odotan ensi kesää nähdäkseni, miten syysleimuni silloin voi. Jos voi hyvin, niin taidan ostaa sille seuraksi lajitovereita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti