Kesän eka reissu mökille

Lämmin toukukuu on hellinyt meitä yllättävällä lämmöllä. Kesäinen ilma tuli tänne pohjoiseen tavallista aiemmin ja siitä olemme nauttineet. 

Viime lauantaina ajelimme mökille ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Hiukan mietitytti, millaista jälkeä talven tykkylumet on mökin ympäristössä tehnyt. Paikoinhan jälki on ollut ikävää katsottavaa, kuten esim. lehdissä on kerrottu..

 Lähin merkki runsaista tykyistä oli tämä kaatunut pyykkiteline pihassamme. Onneksi mies sai sen oiottua ja taas se palvelee.

Katkenneita ja vinoon vääntyneitä puita oli jo ihan pihapiirissäkin ja lisää löytyi kauempaa, mutta ei onneksi suurta määrää.

Liiterin nurkalta pellolle päin jo ihan siistiä.

Tuuli on tuiverrellut monena päivänä, tänään erityisesti.

Ensimmäinen metsäkurjenpolven kukka avautui tänään. Nuppuja on lupaavasti, joten lisääkin on odotettacissa kuten kaikissa muissakin kukissa, joita luonto meille tarjoaa täällä. 

Kuusikin kasvattaa versojaan runsaiden naavatupsujen  ympärille.

Mustikka kukkii pathaillaan.

Kesän tuntua

Ollaan jo yli viikon saatu nauttia kesäisen lämpimästä säästä. Se ei ole tavallista täällä Oulun kupeessa vielä toukokuussa, siksi olen ollut erityisen ilahtunut lämmöstä ja auringosta. Ihan hellelukemiakin on ollut. Ja kesän tulo etenee hyvää vauhtia. Katsastetaanpa, miltä täällä näyttää.

Keittiön ikkunasta näemme mantykangasta ja lähimmän linnunpöntön.

Seuraavaksi lähin pönttö onkin koivussa, sekin mieheni laittama ja huoltama vaikka onkin jo oman tontin ulkopuolella kunnan alueella. Koivun lehdet eivät ole vielä aivan täydessä koossaan, mutta pian päästään kylpemään uudella vastalla.

Pihapihlajankin lehdet kasvavat vielä, kukan nuppujakaan ei näkynyt.

Uusia naapureitakin ollaan saatu aivan lähietäisyydelle. 

Oiskohan tämä hyvä asunto? Sisätilojen pitää olla mukavat, että lapsukaiset kasvavat ja viihtyvät hyvin.

Kun rouva on antanut hyväksynnän, niin sitten vaan töihin tupaa sisustamaan.

Vähän ahtaalta tuntuu oviaukko näin pitkän risun kanssa, mutta yrittämättä ei mikään valmistu. Voin jo nyt tätä kirjoittaessani kertoa, että taisi onnistua lopultakin, vaikka kuvassa oleva risu meni aika pieneksi ennen kuin se oli sisällä.

Scillat omenapuun alla alkavat olla jo ylikukkineita

Vuorenkilpi upeimmillaan

Ja tämä pieni orvokki ilahduttaa minua erityisesti. Nämä siemenistä sinne tänne kasvat pikkuorvokit ovat niin söpöjä. (Kuva vaan on valitettavasti epätarkka.)

Aivan kesäisiä tunnelmia

Vajaa kaksi viikkoa on kulunut edellisistä kuvista. Sinä aikana on loputkin lumet pihaltamme sulaneet. Parina kolmena päivän on ollut jopa kesäisen lämmintä, eilen ja tänään mittarissa varjon puolella yli +24 astetta. Terassikausikin avattiin juomalla siellä päiväkahvit.

Kävelin pihalla katselemassa uutta vihreää. Sitähän nousee pikku hiljaa sieltä ja täältä. Meidän koivut vasta paisuttelevat silmujaan, mutta naapurilla tien toisella puolen näyttää olevan jo hiirenkorvat.

 Scillat omenapuun juurella ovat nupuilla, pari ensimmäistä jo avannutkin nuoppunsa.

Keittiön ikkunan edessä olevalla linnunpöntöllä on kysyntää. Kirjosieppoherra sitä katsastaa ja odottaa rouvaa saapuvaksi. Välillä sitä tosin yrittää talitinttipariskuntakin valloittaa itselleen. 

Pitkästä aikaa ostin santun. Ne vanhat siniset ovat ilahduttaneet minua kai pian 20 vuotta. En ole niihin kyllästynyt, mutta nyt tuntui, että vois lisätä väriä. Niinpä tämä lähti kauppareissulla mukaani, kun kukkakauppaan oli ilmestynyt runsas valikoima santtuja.

Vappuaamuna

Eilen juuri jollekín sanoin, ettei meillä vielä mitään uutta vihreää näy. Tänään sitten postilaatikolta palatessa huomasin jotain, joka sykähdytti mukavasti mieltäni.

 Tulpaanit sieltä työntyvät kohti autinkoa!

Kova on halu kukkimaan, kun lumenkin läpi noustaan.


Muutenkin aamulla tuoksui ja tuulahteli ihan keväältä. Tuli ihan vanhanajan vapputunnelma!

Lisäsinpä vielä päivällä otetun kuvan puistometsiköstä talomme takaa.

Lumi ehti sulaa aika vähäksi vaikka vielä pari viikkoa sitten sitä oli paljon. Näkyy vain valkoisena viiruna oikeassa männyn takana.

Hoitokoiruli

Eläinten touhuja seuraamme yleensä ikkunasta tai muuten luonnossa. Aika harvoilla meidän tuttavillamme edes on koiria tai kissoja, jotka vierailisivat meillä ihmistensä mukana. Mutta tänään saimme koiran koko päiväksi luoksemme.

 Rauhallinen Martta-koiruli (ikää muistaakseni 13v) oli aluksi vähän ihmeissään, kun hänen emäntänsä häipyi ja jätti hänet yksin tänne. On Martta vieraillut meillä muutaman kerran aikaisemminkin, ettei aivan outo paikka ole. Pian Martta kuitenkin luovutti ja asettui keittiön matolle nuuhkittuaan sen hyvin. Varmaan tutki maton, mitä kaikkea siihen oli läikkynyt viime kesäisen pesun jälkeen.

Pian saattoi jo relata ja painaa pään tassun päälle ja...

...sitten ummistuivat jo silmätkin.

Tyttäremme, joka asuu kanssamme, on koira- ja kissa-allergikko, mutta Martta on niitä koiria, joista ei tule hänelle reaktiota. Martta onkin hänen ystävänsä koira ja tytär itse huolehtii Martasta tänään, me vanhukset vaan nautiskelemme Martan seurasta.

Kevät, kevät, kevät

Kevät on aina ihmeiden aikaa, vaikka joka vuosi se taitaa näyttää samoja ihmeitä. On aurinkoa ja vesisadetta, joka sulattaa lumet ja saa kasvit kasvamaan ja kukkimaan. Niin on on tänäkin vuonna, vaikka lunta meillä on vielä runsaasti. Mieheni on hiihtänyt joka aamu, tänäänkin siis, ja hyvin kuuluu ladulla lunta riittävän. Vielä siis saadaan odottaa ensimmäisiä leskenlehtiä.

 Mutta sisäkukista santut ovat innostuneet kukkimaan. Tässä sama yksilö, joka lopetti edellisen kauden kukinnan tammikuussa. En ole edes multaa vaihtanut tänä vuonna. Kuvaa siitä ottaessani tuli mieleen, että tämän voisi nimetä ahkera liisaksi.

 Lehtikaktuksen kukinta on kuluvana talvena ollut hyvin vähäinen, taisi tehdä syystalvella muutaman kukan ja nyt tämän yhden ainokaisen. Yleensä on kukkinut hyvin, mutta taitaa nyt pitää lepovuoden. Toisen, sen melkein valkoisen istutin syksyllä uudestaan oksasta, sen toivon kukkivan jo syksyllä hyvin.

Yksi kevään iloista on minusta, kun voi kuivattaa pyykit ulkona ja saa niihin niin ihanan tuoksun. Siellä ne pyykkinarut odottavat, mutta mitenkä tuonne kinoksen taakse menee pyykkien kanssa.

 Onneksi talossa on vireä isäntä, joka tarttui heti lumilapioon, kun ääneen pohdin pyykkinaruille pääsyä.

Tällainen näkymä on keittiömme ikkunasta talon takana olevaan metsikköön. Paikoin on lumi sulanut, mutta vielä sitä riittää. 

Katolta (peltinen) putosi joku aika sitten lunta niin voimalla ja kauas, että särki kompostikehikonkin. Samassa kohdassa se on ollut jo pian 10 vuotta mutta vasta tämän talven lumet onnistuivat sen rikkomaan.

Vertailua varten samasta kohdasta  otettu kuva vuodelta 2013 (kuvauspäivä 23.4.2013).

Virvon varvon

Palmusunnuntaina odottelin virpojia ja kuvasin takapihan touhuja.

Kävihän niitä lopulta virpojiakin, tosin vähemmän kuin yleensa, vain kaksi porukkaa. 

 Lunta on tänä talvena runsaasti, ehkä enemmän kuin minään muuta talvena tänne v.2008 muuttomme jälkeen.