perjantai 14. toukokuuta 2021

Kevät etenee


  Nopeasti aikaa kuluu ja mitä vanhemmaksi tulen, sen nopeammin se tuntuu kuluvan. Jouluna olen viimeksi kirjoittanut tänne ja nyt on jo toukokuu puolivälissä. Oli pari hellepäivääkin ja nytkin vielä mittari näyttää +20 astetta. Siis ihan kesäinen lämpötila. Kirjosiepotkin ovat saapuneet ja kiertelevät etsimässä sopivaa pesäpaikkaa.

Oravanpoikanen aterialla. On muuten ensimmäinen kerta, kun tuossa ruokailee kevään poikanen. Hyvät hoksottimet sillä on, kun noin nuorena jo löysi tien tuohon. Usein siihen haikailevat aikuisetkin oravat, mutta eivät keksi sopivaa reittiäa


Sama poikanen maassa. 



Tänä aamuna näin miten poikanen hyppäsi viereisestä puusta linnunpöntön päältä ja alkoi nakertaa siemenen loppuja.






Fasaaniherrakin vierailee pihassa melko usein, vaikka harvemmin niitä on aiempina vuosina näkynyt. Naaraskin nähtiin yhtenä päivänä joku aika sitten.


perjantai 25. joulukuuta 2020

Joulupäivänä

 Syksy on mennyt hiljaisesti koronapandemian takia. Taisi olla helmi-maaliskuun vaihdetta, kun epidemia levisi Suomeen. Onneksi se ei ole päässyt täällä leviämään niin pahoin kuin jossakin muissa maissa, mutta tuhansia on täälläkin sairastunut ja monia kuollutkin. Vaihtelevia rajoituksia ja ohjeita olemme saaneet välttääksemme taudin itse ja sen leviämisen muihin.


Maskit kasvoilla käydään esim kaupassa ja hoitamassa muita tarpeellisia asioita. Muuten ollaan kotosalla. Keväällä oli kirjastokin suljettuna ja se tuotti minulle paljon lukevana ongelmia, Onneksi nyt kirjasto on auki tosin rajattuna, mutta esim. varatut karjat pääsee hakeman maskin piilossa.

 Itse olemme välttyneet tarunnalta ainakin vielä ja toivon sen jatkuvankin. Enkä kyllä toivo tautia kenellekään muullekaan. Toivotaan, että pian alkavat rokotukset tehoavat ja tauti saadaan taltutettua.


Hiljaisuudessa siis vietetään joulua, kun vierailuja ei suositella. Mutta kaiken välttämättömän olemme saaneet hankittua: tavanomaiset jouluruoat ja koristeet, lahjojakin jokaiselle yksi, pino kortteja...  Ja Jussikin soitti eilen joulutervehdyksen, viettää joulua kotonaan Riikka-vaimonsa kera kahden.


Kuusikin meillä on, kuinkas muuten. Mökiltä tuotu ja autotallissa vesisankossa on odottanut joulua. Ja hyvin taas kesti, neulaset pysyvät paikallaan hyvin vielä.



Syksy on ollut pitkä,  harmaa  ja lauha. Pari kertaa on satanut lunta maan valkoiseksi, mutta pian lumi suli pois. Aatonaattona oli vielä nurmikko näkyvillä ja lunta vain kasojen pohjilla. Sitten viileni jonkin verran ja ...



...yön aikana satoi maan valkoiseksi, tosin vain ohuen kerroksen. Saimme siis sentään valkoisen joulun! Aattona ja tänäänkin on sadellut hiukan lunta, joten kivan valkoista on. Kuva eiliseltä päivältä.



Näin jatkamme joulun viettoa ja toivomme pian alkavan vuoden 2021 olevan  päättyvää parempi varsinkin pandemian osalta.


torstai 11. kesäkuuta 2020

Mökillä


Kesän alkua mökillä kauniin kesäisen sään vallitessa.

Mies ahkeroi halkohommissa neljänä päivänä. Lopputulos yli viisimetrinen halkopino, ei ollenkaan huono 74-vuoitiaalle miehelle.


tiistai 21. tammikuuta 2020

Leuto ja vähäluminen talvi

Eipä ole tämä talvi ollut tavanomainen vaan kovin lauha ja vähäluminen. Enimmäkseen mittari on näyttänyt +asteita vaikka väliin on käynyt hiukian pakkasellakin. Lunta on satanut jonkin verran, mutta lämpimät ilmat ja vesisateet ovat sitten sulattaneet sitä.

Mutta onhan tällaista ollut ennenkin vaikka tämä tuntuukin nyt kovin poikkeukselliselta.Kaivelin vanhoja kuviani muistini virkisteeksi. Tämän talven kuvat ensimmäisenä ja viimeisenä, muut sitten aikajärjestyksessä niiden välissä. Samalta puolelta taloa napsittuja kuvia.


Vielähän on toki mahdollista saada kunnon pakkaset ja lumikinokset, mutta alkaa jo tuntua epätodennäköiseltä.

sunnuntai 10. marraskuuta 2019

Talvi tuli


Meillä täällä Oulun kupeessa on jo oikea talvi. Maassa on mukava lumikerros ja puissa ja pensaissa kauniit  huurrekerrokset. Pakkanen vaihtelee kymmenen asteen seutuvilla päivästä riippuen.


Ja lintuvieraita riittää takapihallamme. Hyvin näyttää maistuvan niin auringonkukan siemenet kuin hirven talikin. Enimmäkseen vieraat ovat  tali-, sini- ja hömötiaisia.








Käpytikka ja ...

... oravakin vierailevat väliin, vaikkakin harvemmin kuin tintit.

torstai 6. kesäkuuta 2019

Kesä!

Eilen se alkoi, nimittäin kesä. Ja tänään jatkui, lämpötilakin kohosi jopa +27 asteeseen. 

Eilisestä päivästä nautin Anita-ystäväni seurassa Oulussa. Ensin käytiin hautausmaalla rakkaitten haudoilla ja sitten mentiin Hilkkuun syömään. Sen jälkeen Anitan kotiin, jossa kahdestaan juttelimme pitkän aikaa kahvikupposten ääressä.

Lopulta lähdettiin kävelylle Oulujokivarteen, käytiin Poikkimaantien sillalla rantatietä pitkin.


 
Rantaniityt keltaisenaan voikukkia, kuin meri ikään.


 Anita ikuisti minut uimarannan luona.



Kotona oli omenapuun ensimmäinen kukka auennut ja...

...lisääkin puu lupaili.

Runssaat viimeaikojen sateet ovat kai saaneet sääskipopulaation hereille, sen verran niitä inisee täälläkin.

perjantai 17. toukokuuta 2019

Kesä tulee


Sää on ollut mukavan lämpöistä koko viikon ajan ja lupailee kesää. Koivutkin vihertävät kivasti, hiirenkorvilla ovat. Vielä on kuitenkin sen verran viileää, ettei pihakeinu houkuttele istuskelemaan. Mutta scillat kukkivat jo omenapuun alla.







Tämä keittiön ikkunan edessä oleva vanha pönttö odottelee kesävieraita. Katsojia on ollut, mutta oletamme, ettei kukaan ole sitä vielä itselleen varannut. Yleensä siinä on asukit joka kesä.


Kukitaan meillä sisälläkin. Tämä maaliskuussa ostamani santtu aloittaa uutta kukintaa.


Tämäkin santtu on ostosanttu, pari viikkoa sitten tytär toi kauppareissultaan. 


Vielä  äitienpäiväkimpusta lähikuva ja ...


... melkein koko kimppu, vain ylimmät korkealla olevat kukat eivät mahtuneet kuvaan. ;) 

Uutta kameraani olen testaillut näitä kuvia ottamalla. Vain siniset santut ja äitienpäiväkimppu on kuvattu vanhalla kamerallani.