Ensimmäinen pakkasyö

Melko lämmintä säätä on jatkunut tänne asti, parina yönä on mittari laskenut hiukan alle nollan. Viime yönä olikin jo kylmempää, aamulla kuuden jälkeen meillä oli -4.3 mittarissa. Nyt paistaa aurinko jo kirkkaasti.

 Toinen kliivioistani  yllätti syyskukinnalla, tosin pienellä parhaimpiin aikoihn verrattuna. 

 Kliiviani on n. 25-vuotias ja on voinut hyvin paitsi parina viime vuonna. Oikeastaan niitä on kaksi, olivat alkuun samassa ruukussa mutta lopultakin sain kesäkuussa hajoitettua ne ja istutettua molemmat omiin ruukkuihinsa. Ja nyt siis toinen, se joka on näyttänyt huonommalta, yllätti minut. 

Ruska on kauniin värikäs tänä syksynä. Etupihan nuor1 pihlajakin loistaa upean punaisena ja ilahduttaa katsojaa.

Aivan kesäisiä tunnelmia

Vajaa kaksi viikkoa on kulunut edellisistä kuvista. Sinä aikana on loputkin lumet pihaltamme sulaneet. Parina kolmena päivän on ollut jopa kesäisen lämmintä, eilen ja tänään mittarissa varjon puolella yli +24 astetta. Terassikausikin avattiin juomalla siellä päiväkahvit.

Kävelin pihalla katselemassa uutta vihreää. Sitähän nousee pikku hiljaa sieltä ja täältä. Meidän koivut vasta paisuttelevat silmujaan, mutta naapurilla tien toisella puolen näyttää olevan jo hiirenkorvat.

 Scillat omenapuun juurella ovat nupuilla, pari ensimmäistä jo avannutkin nuoppunsa.

Keittiön ikkunan edessä olevalla linnunpöntöllä on kysyntää. Kirjosieppoherra sitä katsastaa ja odottaa rouvaa saapuvaksi. Välillä sitä tosin yrittää talitinttipariskuntakin valloittaa itselleen. 

Pitkästä aikaa ostin santun. Ne vanhat siniset ovat ilahduttaneet minua kai pian 20 vuotta. En ole niihin kyllästynyt, mutta nyt tuntui, että vois lisätä väriä. Niinpä tämä lähti kauppareissulla mukaani, kun kukkakauppaan oli ilmestynyt runsas valikoima santtuja.

Kevät, kevät, kevät

Kevät on aina ihmeiden aikaa, vaikka joka vuosi se taitaa näyttää samoja ihmeitä. On aurinkoa ja vesisadetta, joka sulattaa lumet ja saa kasvit kasvamaan ja kukkimaan. Niin on on tänäkin vuonna, vaikka lunta meillä on vielä runsaasti. Mieheni on hiihtänyt joka aamu, tänäänkin siis, ja hyvin kuuluu ladulla lunta riittävän. Vielä siis saadaan odottaa ensimmäisiä leskenlehtiä.

 Mutta sisäkukista santut ovat innostuneet kukkimaan. Tässä sama yksilö, joka lopetti edellisen kauden kukinnan tammikuussa. En ole edes multaa vaihtanut tänä vuonna. Kuvaa siitä ottaessani tuli mieleen, että tämän voisi nimetä ahkera liisaksi.

 Lehtikaktuksen kukinta on kuluvana talvena ollut hyvin vähäinen, taisi tehdä syystalvella muutaman kukan ja nyt tämän yhden ainokaisen. Yleensä on kukkinut hyvin, mutta taitaa nyt pitää lepovuoden. Toisen, sen melkein valkoisen istutin syksyllä uudestaan oksasta, sen toivon kukkivan jo syksyllä hyvin.

Yksi kevään iloista on minusta, kun voi kuivattaa pyykit ulkona ja saa niihin niin ihanan tuoksun. Siellä ne pyykkinarut odottavat, mutta mitenkä tuonne kinoksen taakse menee pyykkien kanssa.

 Onneksi talossa on vireä isäntä, joka tarttui heti lumilapioon, kun ääneen pohdin pyykkinaruille pääsyä.

Tällainen näkymä on keittiömme ikkunasta talon takana olevaan metsikköön. Paikoin on lumi sulanut, mutta vielä sitä riittää. 

Katolta (peltinen) putosi joku aika sitten lunta niin voimalla ja kauas, että särki kompostikehikonkin. Samassa kohdassa se on ollut jo pian 10 vuotta mutta vasta tämän talven lumet onnistuivat sen rikkomaan.

Vertailua varten samasta kohdasta  otettu kuva vuodelta 2013 (kuvauspäivä 23.4.2013).

Kevättalven väri-iloa

Minä sain Raija-ystävältäni kliivian kauan kauan sitten, muistaakseni joskus 1990-luvun alkuvuosina. Siitä asti se on upeilla kukillaan ilahduttanut meitä joka vuosi.

Näin tänä vuonna, kaksi kukkavartta yhtä aikaa. Aikaisempina vuosina kukinnat olivat paljon muhkeammat, kooltaan kuin lapsen päät. Kaunishan on tämäkin.

Saamassani kasvissa oli muistaakseni yksi yksilö, mutta se alkoi pian tehdä "poikasia". Niistä istutin kaksi yksilöä samaan purkkiin ja tuossa ne nyt kukkivat.  Ne molemmat ovat kukkineet useina vuosina kolmekin kukkavanaa perä jälkeen.

Mullan vaihto olisi ehdottomasti tehtävä tänä keväänä. Jospa kukinta sitten taas palaisi entiseen kokoonsa.

Ahkera santtu

Tämä santtu ansaitsee kunniamaininnan ahkerrasta kukkimisesta, varhain keväällä 2017 aloitti ja viimeiset lakastuneet kukat poistin tänään. Aiemmin ei mikään santuistani ole kukkinut näin pitkään.:) Hmh, jaksaneeko tämä kukkia tänä vuonna ollenkaan vai pitääkö lepovuoden.

Kesä meni jo

Kesä on takana päin. Sadetta ja harmautta tuntuu riittäneen, oli sentään joiotakin lämpimiä ja aurinkoisia päiviä. Kukat kukkivat iloksemme ja marjat sekä hedelmät kasvoivat paikoin hyvinkin. Mökkeiltiin aika paljon, mutta kotonakin ehdittiin nauttimaan pihasta.

Ainokainen omenapuumme antoi kukkuramitoin omenia ensimmäistä kertaa.

 Omenia oli kymmenittäin, kun aiemmin suurin sato on ollut 17 omenaa.

Omenia on rouskutettu sellaisinaan, mutta pari piirakkaakin on tehty.

 Pihapihlajat kantavat raskasta taakkaa tänä vuonna. Riittää linnuille syömistä. Yhden puun marjat päätyivät jatkojalsotukseen omaan käyttöön.

Punaposkisia puolukoita kasvaa ihan tontin reunassa, mutta kauempaa on poimittu säilöntmarjat, osa niistä mökiltäkin.

Elokuun alussa oli tämä orkidea täydessä kukassa.

Kaksi kuukauttsa se jaksoi kantaa ne kaikki, tänään löysin ensimmäisen nuupahtaneen lattialta.

Sisällä kukkii

Pihalla sade on piiskannut pionit, joiden kukinta-aika olisi juuri nyt parhaillaan. Nyt kukat makaavat liki maassa, kun vesi painaa isot kukat nöyriksi maata vasten. Joka vuosi ei onnistu yhtä hyvin, joten siirrän toivoni ensi vuoteen. Ei nyt ollut nuppujakaan niin paljon kuin on ollut parhaimmillaan.

Mutta sisällä saan ihailla jotain kukkia.

 Kertun peruja oleva orkidea, jonka sain äidiltä kai 15 vuotta tai ylikin sitten. On kukkinut monet kerrat, mutta nyt taisi olla parin vuoden tauko ennen tätä kukintaa.

Soilikki se jaksaa kukkia keväästä pitkälle syksyyn. Kun lopulta opin sen hoidon tai oikeastaan hoitamatta jättämisen. Niin vähän se hoitoa tarvitsee..

Vanha orkidea kukassa

 Pitkästä aikaa edes yksi orkideoistani aloittelee kukintaa.

Tämä on Kertun peruja ja ollut minulla jo n. 15 vuotta, luultavasti pari vuotta ylikin. Kerttu antoi äidille kaksi orkideaa, tämän ja punaisen, muuttaessaan takaisin Australiaan. Pian äiti sairastui ja joutui pitkäksi aikaa sairaalaan. Hän sanoi minulle, että hakisin orkideat itselleni hoidettavaksi. Lisäsi vielä, että sinä se saat pysymään ne hengissä. Minä, joka en ollut koskaan edes ajatellut orkidean kasvatusta.

No onnistuinhan minä niiden hoidossa. Sai ne kukkimaankin hengissä pysymisen lisäksi. Ja äitikin pääsi ihailemaan punaisen orkidean ensimmäistä kukintaa minulla. Vuosi oli 2001.

Nyt minulla on siis useita orkideoja, tarkasti ottaen taitaa olla kahdeksan, mutta muissa ei ole näkyvissä edes kukkavanan alkua.

Kukat ilahduttavat aina

Kevään kukkia sisällä ja pihalla

 Punainen lehtikaktus yllätti Äkäslompolosta palaajat

 Äitienpäiväkukkaset

Santut kukkivat taas upeasti. 

 Orvokkiamppeli etuovelle

Scillat omenapuun alla

 Samaa ei voi sanoa kukkapenkin narsisseista

Mutta kaunis kuin aurinkohan se on yksikin kukka

Syysleimu yllättää; ensin menestyi ja kukki hyvin kunnes eräänä keväänä ei noussut mitään mullasta eikä seuraavinakaan kesinä. Viime kesän loppupuolella näkyi pieni hentoinen alku ja nyt jo ihan teerevä lupaus. Toiveet ovat korkealla. :)