Aivan kesäisiä tunnelmia

Vajaa kaksi viikkoa on kulunut edellisistä kuvista. Sinä aikana on loputkin lumet pihaltamme sulaneet. Parina kolmena päivän on ollut jopa kesäisen lämmintä, eilen ja tänään mittarissa varjon puolella yli +24 astetta. Terassikausikin avattiin juomalla siellä päiväkahvit.

Kävelin pihalla katselemassa uutta vihreää. Sitähän nousee pikku hiljaa sieltä ja täältä. Meidän koivut vasta paisuttelevat silmujaan, mutta naapurilla tien toisella puolen näyttää olevan jo hiirenkorvat.

 Scillat omenapuun juurella ovat nupuilla, pari ensimmäistä jo avannutkin nuoppunsa.

Keittiön ikkunan edessä olevalla linnunpöntöllä on kysyntää. Kirjosieppoherra sitä katsastaa ja odottaa rouvaa saapuvaksi. Välillä sitä tosin yrittää talitinttipariskuntakin valloittaa itselleen. 

Pitkästä aikaa ostin santun. Ne vanhat siniset ovat ilahduttaneet minua kai pian 20 vuotta. En ole niihin kyllästynyt, mutta nyt tuntui, että vois lisätä väriä. Niinpä tämä lähti kauppareissulla mukaani, kun kukkakauppaan oli ilmestynyt runsas valikoima santtuja.

Vappuaamuna

Eilen juuri jollekín sanoin, ettei meillä vielä mitään uutta vihreää näy. Tänään sitten postilaatikolta palatessa huomasin jotain, joka sykähdytti mukavasti mieltäni.

 Tulpaanit sieltä työntyvät kohti autinkoa!

Kova on halu kukkimaan, kun lumenkin läpi noustaan.


Muutenkin aamulla tuoksui ja tuulahteli ihan keväältä. Tuli ihan vanhanajan vapputunnelma!

Lisäsinpä vielä päivällä otetun kuvan puistometsiköstä talomme takaa.

Lumi ehti sulaa aika vähäksi vaikka vielä pari viikkoa sitten sitä oli paljon. Näkyy vain valkoisena viiruna oikeassa männyn takana.

Hoitokoiruli

Eläinten touhuja seuraamme yleensä ikkunasta tai muuten luonnossa. Aika harvoilla meidän tuttavillamme edes on koiria tai kissoja, jotka vierailisivat meillä ihmistensä mukana. Mutta tänään saimme koiran koko päiväksi luoksemme.

 Rauhallinen Martta-koiruli (ikää muistaakseni 13v) oli aluksi vähän ihmeissään, kun hänen emäntänsä häipyi ja jätti hänet yksin tänne. On Martta vieraillut meillä muutaman kerran aikaisemminkin, ettei aivan outo paikka ole. Pian Martta kuitenkin luovutti ja asettui keittiön matolle nuuhkittuaan sen hyvin. Varmaan tutki maton, mitä kaikkea siihen oli läikkynyt viime kesäisen pesun jälkeen.

Pian saattoi jo relata ja painaa pään tassun päälle ja...

...sitten ummistuivat jo silmätkin.

Tyttäremme, joka asuu kanssamme, on koira- ja kissa-allergikko, mutta Martta on niitä koiria, joista ei tule hänelle reaktiota. Martta onkin hänen ystävänsä koira ja tytär itse huolehtii Martasta tänään, me vanhukset vaan nautiskelemme Martan seurasta.

Kevät, kevät, kevät

Kevät on aina ihmeiden aikaa, vaikka joka vuosi se taitaa näyttää samoja ihmeitä. On aurinkoa ja vesisadetta, joka sulattaa lumet ja saa kasvit kasvamaan ja kukkimaan. Niin on on tänäkin vuonna, vaikka lunta meillä on vielä runsaasti. Mieheni on hiihtänyt joka aamu, tänäänkin siis, ja hyvin kuuluu ladulla lunta riittävän. Vielä siis saadaan odottaa ensimmäisiä leskenlehtiä.

 Mutta sisäkukista santut ovat innostuneet kukkimaan. Tässä sama yksilö, joka lopetti edellisen kauden kukinnan tammikuussa. En ole edes multaa vaihtanut tänä vuonna. Kuvaa siitä ottaessani tuli mieleen, että tämän voisi nimetä ahkera liisaksi.

 Lehtikaktuksen kukinta on kuluvana talvena ollut hyvin vähäinen, taisi tehdä syystalvella muutaman kukan ja nyt tämän yhden ainokaisen. Yleensä on kukkinut hyvin, mutta taitaa nyt pitää lepovuoden. Toisen, sen melkein valkoisen istutin syksyllä uudestaan oksasta, sen toivon kukkivan jo syksyllä hyvin.

Yksi kevään iloista on minusta, kun voi kuivattaa pyykit ulkona ja saa niihin niin ihanan tuoksun. Siellä ne pyykkinarut odottavat, mutta mitenkä tuonne kinoksen taakse menee pyykkien kanssa.

 Onneksi talossa on vireä isäntä, joka tarttui heti lumilapioon, kun ääneen pohdin pyykkinaruille pääsyä.

Tällainen näkymä on keittiömme ikkunasta talon takana olevaan metsikköön. Paikoin on lumi sulanut, mutta vielä sitä riittää. 

Katolta (peltinen) putosi joku aika sitten lunta niin voimalla ja kauas, että särki kompostikehikonkin. Samassa kohdassa se on ollut jo pian 10 vuotta mutta vasta tämän talven lumet onnistuivat sen rikkomaan.

Vertailua varten samasta kohdasta  otettu kuva vuodelta 2013 (kuvauspäivä 23.4.2013).

Virvon varvon

Palmusunnuntaina odottelin virpojia ja kuvasin takapihan touhuja.

Kävihän niitä lopulta virpojiakin, tosin vähemmän kuin yleensa, vain kaksi porukkaa. 

 Lunta on tänä talvena runsaasti, ehkä enemmän kuin minään muuta talvena tänne v.2008 muuttomme jälkeen.

Kevättalven väri-iloa

Minä sain Raija-ystävältäni kliivian kauan kauan sitten, muistaakseni joskus 1990-luvun alkuvuosina. Siitä asti se on upeilla kukillaan ilahduttanut meitä joka vuosi.

Näin tänä vuonna, kaksi kukkavartta yhtä aikaa. Aikaisempina vuosina kukinnat olivat paljon muhkeammat, kooltaan kuin lapsen päät. Kaunishan on tämäkin.

Saamassani kasvissa oli muistaakseni yksi yksilö, mutta se alkoi pian tehdä "poikasia". Niistä istutin kaksi yksilöä samaan purkkiin ja tuossa ne nyt kukkivat.  Ne molemmat ovat kukkineet useina vuosina kolmekin kukkavanaa perä jälkeen.

Mullan vaihto olisi ehdottomasti tehtävä tänä keväänä. Jospa kukinta sitten taas palaisi entiseen kokoonsa.

Ahkera santtu

Tämä santtu ansaitsee kunniamaininnan ahkerrasta kukkimisesta, varhain keväällä 2017 aloitti ja viimeiset lakastuneet kukat poistin tänään. Aiemmin ei mikään santuistani ole kukkinut näin pitkään.:) Hmh, jaksaneeko tämä kukkia tänä vuonna ollenkaan vai pitääkö lepovuoden.