sunnuntai 25. maaliskuuta 2018
maanantai 12. maaliskuuta 2018
Kevättalven väri-iloa
Minä sain Raija-ystävältäni kliivian kauan kauan sitten, muistaakseni joskus 1990-luvun alkuvuosina. Siitä asti se on upeilla kukillaan ilahduttanut meitä joka vuosi.
Näin tänä vuonna, kaksi kukkavartta yhtä aikaa. Aikaisempina vuosina kukinnat olivat paljon muhkeammat, kooltaan kuin lapsen päät. Kaunishan on tämäkin.
Saamassani kasvissa oli muistaakseni yksi yksilö, mutta se alkoi pian tehdä "poikasia". Niistä istutin kaksi yksilöä samaan purkkiin ja tuossa ne nyt kukkivat. Ne molemmat ovat kukkineet useina vuosina kolmekin kukkavanaa perä jälkeen.
Mullan vaihto olisi ehdottomasti tehtävä tänä keväänä. Jospa kukinta sitten taas palaisi entiseen kokoonsa.
perjantai 26. tammikuuta 2018
keskiviikko 1. marraskuuta 2017
Talviruokintaa
Lokakuu vaihtuo marraskuuksi kaunissa pakkassäässä. Tänä aamuna oli jo napakat -15 astetta mittarissa.
Puhdas valkoinen lumi tehosti vielä kirkkautta.
Talitiaiset ovat löytäneet hirventalikimpaleen ruokintapaikaltamme. Näyttää sekin kelpaavan, kun ei vielä ole tarjolla siemeniä ja pähkinöitä. Yleensä vain harva tintti on talia nakutellut silloin, kun on muuta tarjolla.
maanantai 30. lokakuuta 2017
perjantai 20. lokakuuta 2017
lauantai 7. lokakuuta 2017
Kesä meni jo
Kesä on takana päin. Sadetta ja harmautta tuntuu riittäneen, oli sentään joiotakin lämpimiä ja aurinkoisia päiviä. Kukat kukkivat iloksemme ja marjat sekä hedelmät kasvoivat paikoin hyvinkin. Mökkeiltiin aika paljon, mutta kotonakin ehdittiin nauttimaan pihasta.
Ainokainen omenapuumme antoi kukkuramitoin omenia ensimmäistä kertaa.
Omenia oli kymmenittäin, kun aiemmin suurin sato on ollut 17 omenaa.
Omenia on rouskutettu sellaisinaan, mutta pari piirakkaakin on tehty.
Pihapihlajat kantavat raskasta taakkaa tänä vuonna. Riittää linnuille syömistä. Yhden puun marjat päätyivät jatkojalsotukseen omaan käyttöön.
Punaposkisia puolukoita kasvaa ihan tontin reunassa, mutta kauempaa on poimittu säilöntmarjat, osa niistä mökiltäkin.
Elokuun alussa oli tämä orkidea täydessä kukassa.
Kaksi kuukauttsa se jaksoi kantaa ne kaikki, tänään löysin ensimmäisen nuupahtaneen lattialta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)























