torstai 13. syyskuuta 2018

Syksy saapuu hiljalleen



Saatiin kolme viikkoa sitten maanataina hortensian oksa Johannalta ja yhä se vaan ilahduttaa meitä. Kuvassa ikää 3 vk 2 pv.


Perennat menestyivät huonosti koko kesän, joitakin kukkia vain pioneissakin, jotka ovat usein tulvineet kukkia.


Onneksi kesäkukat piristivät päiviämme, esim. krassit, jotka kukkivat runsaina autokatoksen ja...


... terassin kaiteella.


Neilikka kukkii terassin pöydällä ja...


... orvokki kuistin kaiteella.


Pihlaja-angervo punastuu jo kauniisti, mutta pihlajissa vain yläoksista muutamissa jo ruskan värejä eikä marjoja juuri ollenkaan.


Omenapuu teki määrällisesti hyvän sadon, mutta...

...laadussa ei ole kehumista. Taisi olla vain kaksi kolme omenaa kunnollisia, muut sisältä kuvan näköisiä.


Kati löysi voitatin pihaltamme, mutta minä vain kärpässienen.

Syksy saapuu mökillekin


Syyskuun toisena viikonloppun seutuvilla vietettiin neljä päivää mökillä.


Uusittu ulko-ovi sai pintaansa uuden värin.


Saunan takana seinustalla kukoistavat vielä puna-ailakit 



Pari kertaa ollaan saatu kantarellisoosista nauttia



 Paksua aamusumua oli joka aamu, tässä oltiin matkalla haukijärvelle verkkoa kokemaan




 Ja tällainen sumu odotti järvellä. Tarkkana piti olla, ettei eksytty rantaan palatessa.




tiistai 21. elokuuta 2018


Kesä alkaa olla lopuillaan, on enää reilu viikko syyskuuhun. Mutta vielä on kesäisen lämmintä. Pihan kasvit ovat kärsineet paitsi hoitajan puutteesta myös kesän kuivuudesta. Eipä juuri ole enää kukkivia kasveja muualla kuin autokatoksen ja terassin kaiteillea.



 Autokatoksen kaiteen laatikkoon sattui sopivasti sekä oranssia että keltaista krassia, kun...


 ,,,taas terassin kaiteella on vain yksi oranssi ja muut keltaisia. Tuo keltainen väri krasseissa on aika kylmä väri, siksi tykkään enemmän tuosta oranssista.



 Omenasatoa tulee mukavasti, vielä ovat raakoja, mutta jo punertavat kauniisti.




Aika paljon on omenia tippunutkin ja onpa joku nälkäinen käynyt jo nokkimassakin niitä vatsansa täytteeksi.



Elokuu lopuillaan


Pitkä hellejakso on jo takana päin, mutta kesäisen lämmintä on vieläkin. Vesisadetta kaivataan, mökilläkin vesi kaivossa melko vähänä. Mutta eipä onneksi ole paljon käyttöäkään, kun riittää tiskien pesuun ja saunomiseen ruokaveden lisäksi. Ja kasvithan sitä sadetta erityisesti tarvitsivat.

Mökillä ollan käyty neljään viiteen otteeseen ja viivytty  muutamia päiviä tai reilun viikon, kuten nyt viimeisellä käynnillämme. Palattiin toissa iltana.


Pariin vuoteen emme ole kalastaneet emmekä muutenkaan juuri järvellä käyneet sen jälkeen, kun veneestämme varastettiin perämoottori. Nyt päätettiin kokeilla, miten kalastus sujuisi soutaen.Lähtiessä oli kaunis puolipilvinen päivä, mutta järvelle päästyämme alkoi tummat pilvet vetäytyä päällemme ja pian saatiin kunnon vesisade niskaan. Kasteli meidät T-paidassa olijat mitä nyt veneilyliivit vähän suojasivat, mutta onneksi se oli lämmintä sadetta. Ja kun oltiin taas rannalla, loppui sadekin.



Kalastaja heitti talviturkkinsa järveen, kuten on tapana ollut.


 Saalis sai hymyn huulillemme: 14 siikaa ja kolme hyvänkokoista ahventa. Parin päivän päästä uusi yritys, nyt saalista 8 siikaa. Kaikki savustettiin, niinpä syötiin melkein joka päivä kalaruokaa.


Jonain iltana ilta-aurinko kultasi savusaunan ympäristön.


 Vähänlaisesti kasvaa kantarelleja, kai kuivuudesta johtuen, mutta kourallisen keräsin pois lähtiessämme. Ja nyt tänään sitten herkuteltiin maltillisesti kantarellisoosilla.


tiistai 17. heinäkuuta 2018

Huh hellettä!


Hellejakso menossa, kestänyt viikon päivät.

Lukemia mittarissamme 11-13.7.18


 Ja tänään! Mainittakoon, että anturi on talon pohjoispuolella ja siis varjossa iltaan saakka.




Liki samanlaista luvassa perjantaihin asti.


Eikä taida palella ensi viikon alkupuolellakaan, mutta hiki voi silloinkin virrata. 



tiistai 19. kesäkuuta 2018

Kotipiha kukkii


Tänään iltasella astelin märällä ruohikolla ja katsastin, mitä pihalla kukkii. Piiitkästä aikaa saatiin jonkunlainen vesisade, joka kasteli sentään ruohon, mutta tuskin sen syvemäälle sitä riitti. Taitaa olla kuukausi edellisestä sateesta. 

Huonosti kukkani voivat, kun en niitä nykyisin viitsi hoitaa. Ihailen kyllä, kun kukkivat. 


 Kangasajuruohomätäs



Lumipalloheisilla tiheä kukinta

Lumipalloheisi 


Vuorikaunokki aloittaa kukintaansa


Nämä ilahduttivat kukillaan tänään.